Tarina Kankurinon takana

Moikka,

Olen Maj, Kankurinon yrittäjä, värjäri, kankuri, sekatyöläinen, jne, kolmekymppinen kahden lapsen äiti, kissanomistaja sekä intohimoinen käsityönharrastaja, entinen ravintola-alan ammattilainen, nykyinen tekstiilialan ammattilainen.

Monen mutkan katta olen päätynyt perustamaan omaa yritystä, tässä siitä hieman taustatarinaa.

Vaihe 1: neulominen

Neulomaan olen tietysti oppinut jo alakouluiässä. Rakkaus lankoihin ja neulontaan roihahti kuitenkin lopullisesti päälle vuonna 2016, kun odotin esikoistani, ja pesänrakennusviettipäissään neuloin villasukkia Suomi 100-keräykseen, jonka tarkoituksena oli juhlavuonna jakaa sukat jokaiselle Suomessa syntyvälle pienokaiselle. Semmoiset saatiin tietysti esikoisenkin jalkaan, vaikka vähälle käytölle jäivätkin omien neulomuksieni seassa.

Vaihe 2: kudonta

2017 kiinnostuin kantamisesta ja kantoliinoista, ja niiden kutominen itse houkutti. Kävin synttärilahjaksi ja vauvavapaaksi itselleni kutomassa koemielessä muutaman maton Oulun Taitokeskuksen valmiisiin mattoloimiin ja niillä tiedoilla ja taidoilla etsin Facebookin kantoliinaryhmästä itselleni kaverin yhteisen kantoliinaloimen tekoon. Loimi saatiin rakennettua, liinat kudottua, ja siihen se sitten hetkeksi jäi, kun taaperon jalat alkoivat kantaa omin voimin, kävin kyllä aina silloin tällöin kutomassa muita juttuja Taitokeskuksella.

Kutomiseen oli kuitenkin syttynyt kipinä: työssäni ravintolakokkina tein parhaimmillaan (tai pahimmillaan) töitä kolmessa eri ravintolassa, päivät saattoivat olla peräkkäisten vuorojen vuoksi pitkiä, ja lopulta sairastuin jonkinlaiseen flunssaan, joka pakotti hetkeksi pysähtymään lapsiperhe-arjen ja työn kurimuksessa. Itkin kurkkukipuani ja ankeita työolojani saikulla lähes kaksi viikkoa, kunnes eräänä sairaspäivänä päätin avata paikallisen ammattiopiston sivut, josko vaikka keksisin uuden suunnan elämälleni. Ja mitä silmäni näkivätkään: seuraavana päivänä aukeaisi haku Oulun Pikisaaren legendaariseen artesaanioppilaitokseen (joskaan ei artesaaniksi, vaan koulutusuudistuksen myötä tekstiili- ja muotialan perustutkintoon). Arvaattekin varmaan, että tammikuussa 2019 aloitin opinnot uuteen ammattiin.

Vaihe 3: designtekstiilien valmistaja

Ensimmäinen puoli vuotta opiskeltiin ihanassa Pikisaaren miljöössä ompelua, kankaanpainantaa, värjäystä ja kutomista. Seuraavana syksynä yksikkö vaihtoi Haukiputaalle ja opinnot jatkuivat sisällöltään samana huomattavasti pienemmissä tiloissa. Etenkin värjäys viehätti, ja tutkinkin aihetta ihan itsekseni sooloillen oppikirjamateriaaleista sivureiteille.

Tein koulun ohella yhtä töitä ravintolakokkina, mutta tunsin kokoajan, että tekstiiliala on se juttu, jonne sydämeni halajaa. Tuli pandemia, työt lässähti, etäopiskelu alallamme oli hankalaa, sydäntä raastoi. Valmistuin lopulta, mutta oikein millekkään ei uskaltanut maailmantilanteen takia alkaa. Valmistuin kuitenkin ja tutkinto jäi takataskuun. Pompottelin työttömyyden ja kokkikeikkojen välillä useamman vuoden. Opiskeluajalta jääneellä opintolainalla ostin ensimmäisen isomman satsini lankapohjia, ja aloin värjäämään kotiloissa lankaa happoväreillä.

Vaihe 4: Neuloosi, toinen lapsi, kantoliinojen uudelleentuleminen, lisää opiskelua

Pandemia-aikana löysin vanhan nettitutun kautta tieni Neuloosin Discord-serverille, josta hyvin nopeasti alkoi muotoutumaan päivittäinen tapa ja ihana yhteisö, jossa sai hössöttää neule- ja lankajuttuja. Pikkuhiljaa alkoi taas tuntua siltä, että ehkä minusta vielä joskus olisi lankavärjäriksi ja yrittäjäksi. Alkoin sanomaan työpaikoillani ääneen, että minusta tulee vielä lankakauppias. Tätä rataa kului useampi vuosi, ja kerkesipä syntyä toinen lapsikin välissä (joka muuten vain entisestään vahvisti päämäärääni, kiitos ihanan kantoliinayhteisön). Järjestettiin miittinkejä ja neulemökkireissuja Neuloosin porukalle, pidin niissä värjäystyöpajoja, neuloin ja nautin. Syksyllä 2023 lähdin itsellenikin yllätykseksi (taas kerran ravintola-alan työoloihin kyllästyneenä) opiskelemaan tapahtumatuotantoa, erityisesti käsityöaiheiset tapahtumat mielessäni. Opiskellessani ajattelin, että kun saan todistuksen kouraani, niin perustan vihdoin sen kauan haaveilemani käsinvärjättyjen lankojen kaupan.

Vaihe 5: Nyt

Niin että, tässä sitä ollaan. Harrastukseksi kymmeniä kiloja värjänneenä, tuhansia metrejä neuloneena ja kutoneena. Toivon mukaan kymmeniä kymmeniä ja tuhansia vielä edessä. Kaupan omistajana, jonka nimi on ollut olemassa takaraivossani jo suunnilleen tekstiiliopintojen alusta asti.

Langanvärjääminen tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia leikkiä sävyillä ja kokeilla uutta. Olemme isomman lapseni kanssa todenneet, että siinä siinä hetkessä on jotain taianomaista, kun lanka upotetaan väriliuokseen ja sen säikeet alkavat muuttua kuin elävä taideteos.

Parasta lankojen värjäämisessä on kuitenkin se yllätyksellisyys, joka tulee joka kerta, kun nostat uuden tai vanhan reseptin tuotoksen väripardasta. Lopputulos on aina ainutlaatuinen, ja se ilahduttaa sekä minua värjärinä, että toivon mukaan myös sitä henkilöä, joka saa langan tai käsityön lopullisessa muodossaan. Värjäys on kuin oma pieni taidetyöpaja, jossa voi päästää mielikuvituksen valloilleen ja luoda jotain aivan ihanaa, puhdasta onnellisuutta.

Kankurino on kuin kolmas lapseni, joka haluaa leikkiä ja lämmittää ja tuoda valikoimaan tuttuja ja turvallisia juttuja sekä jotain erikoisempaa. Lämpimät kiitokset tarinani lukemisesta!

~ Maj

P.S. Pisin neuletauko tuon Suomi 100 neulevimman jälkeen on muuten ollut 2021, kun odotin toista lasta, ja tenniskyynärpää pakotti lepuuttamaan kättä kuukauden pari.