Olen Maj, Kankurinon
yrittäjä, värjäri, kankuri, sekatyöläinen, jne, kolmekymppinen
kahden lapsen äiti, kissanomistaja sekä intohimoinen
käsityönharrastaja, entinen ravintola-alan ammattilainen, nykyinen
tekstiilialan ammattilainen.
Monen mutkan katta olen
päätynyt perustamaan omaa yritystä, tässä siitä hieman taustatarinaa.
Vaihe 1: neulominen
Neulomaan olen tietysti
oppinut jo alakouluiässä. Rakkaus lankoihin ja neulontaan roihahti
kuitenkin lopullisesti päälle vuonna 2016, kun odotin esikoistani,
ja pesänrakennusviettipäissään neuloin villasukkia Suomi
100-keräykseen, jonka tarkoituksena oli juhlavuonna jakaa sukat
jokaiselle Suomessa syntyvälle pienokaiselle. Semmoiset saatiin
tietysti esikoisenkin jalkaan, vaikka vähälle käytölle jäivätkin
omien neulomuksieni seassa.
Vaihe 2: kudonta
2017 kiinnostuin
kantamisesta ja kantoliinoista, ja niiden kutominen itse houkutti. Kävin
synttärilahjaksi ja vauvavapaaksi itselleni kutomassa koemielessä
muutaman maton Oulun Taitokeskuksen valmiisiin mattoloimiin ja niillä
tiedoilla ja taidoilla etsin Facebookin kantoliinaryhmästä
itselleni kaverin yhteisen kantoliinaloimen tekoon. Loimi saatiin
rakennettua, liinat kudottua, ja siihen se sitten hetkeksi jäi, kun
taaperon jalat alkoivat kantaa omin voimin, kävin kyllä aina
silloin tällöin kutomassa muita juttuja Taitokeskuksella.
Kutomiseen oli kuitenkin
syttynyt kipinä: työssäni ravintolakokkina tein parhaimmillaan
(tai pahimmillaan) töitä kolmessa eri ravintolassa, päivät
saattoivat olla peräkkäisten vuorojen vuoksi pitkiä, ja lopulta
sairastuin jonkinlaiseen flunssaan, joka pakotti hetkeksi pysähtymään
lapsiperhe-arjen ja työn kurimuksessa. Itkin kurkkukipuani ja
ankeita työolojani saikulla lähes kaksi viikkoa, kunnes eräänä
sairaspäivänä päätin avata paikallisen ammattiopiston sivut,
josko vaikka keksisin uuden suunnan elämälleni. Ja mitä silmäni
näkivätkään: seuraavana päivänä aukeaisi haku Oulun Pikisaaren
legendaariseen artesaanioppilaitokseen (joskaan ei artesaaniksi, vaan
koulutusuudistuksen myötä tekstiili- ja muotialan perustutkintoon).
Arvaattekin varmaan, että tammikuussa 2019 aloitin opinnot uuteen
ammattiin.
Vaihe 3:
designtekstiilien valmistaja
Ensimmäinen puoli vuotta
opiskeltiin ihanassa Pikisaaren miljöössä ompelua,
kankaanpainantaa, värjäystä ja kutomista. Seuraavana syksynä
yksikkö vaihtoi Haukiputaalle ja opinnot jatkuivat sisällöltään
samana huomattavasti pienemmissä tiloissa. Etenkin värjäys viehätti, ja tutkinkin aihetta ihan itsekseni sooloillen oppikirjamateriaaleista sivureiteille.
Tein koulun ohella yhtä töitä ravintolakokkina,
mutta tunsin kokoajan, että tekstiiliala on se juttu, jonne sydämeni
halajaa. Tuli
pandemia, työt lässähti, etäopiskelu alallamme oli hankalaa, sydäntä raastoi.
Valmistuin lopulta, mutta oikein millekkään ei uskaltanut
maailmantilanteen takia alkaa. Valmistuin kuitenkin ja tutkinto jäi takataskuun. Pompottelin työttömyyden ja kokkikeikkojen välillä useamman
vuoden. Opiskeluajalta jääneellä opintolainalla ostin
ensimmäisen isomman satsini lankapohjia, ja aloin värjäämään
kotiloissa lankaa happoväreillä.
Vaihe 4: Neuloosi,
toinen lapsi, kantoliinojen uudelleentuleminen, lisää opiskelua
Pandemia-aikana löysin
vanhan nettitutun kautta tieni Neuloosin Discord-serverille, josta
hyvin nopeasti alkoi muotoutumaan päivittäinen tapa ja ihana
yhteisö, jossa sai hössöttää neule- ja lankajuttuja. Pikkuhiljaa
alkoi taas tuntua siltä, että ehkä minusta vielä joskus olisi
lankavärjäriksi ja yrittäjäksi. Alkoin sanomaan työpaikoillani
ääneen, että minusta tulee vielä lankakauppias. Tätä rataa
kului useampi vuosi, ja kerkesipä syntyä toinen lapsikin välissä
(joka muuten vain entisestään vahvisti päämäärääni, kiitos
ihanan kantoliinayhteisön). Järjestettiin miittinkejä ja
neulemökkireissuja Neuloosin porukalle, pidin niissä
värjäystyöpajoja, neuloin ja nautin. Syksyllä 2023 lähdin itsellenikin yllätykseksi (taas kerran ravintola-alan työoloihin kyllästyneenä) opiskelemaan tapahtumatuotantoa, erityisesti käsityöaiheiset tapahtumat mielessäni. Opiskellessani ajattelin, että kun saan todistuksen kouraani, niin perustan vihdoin sen kauan haaveilemani käsinvärjättyjen lankojen kaupan.
Vaihe 5: Nyt
Niin että, tässä sitä
ollaan. Harrastukseksi kymmeniä kiloja värjänneenä, tuhansia metrejä
neuloneena ja kutoneena. Toivon mukaan kymmeniä kymmeniä ja tuhansia vielä
edessä. Kaupan omistajana, jonka nimi on ollut olemassa
takaraivossani jo suunnilleen tekstiiliopintojen alusta asti.
Langanvärjääminen
tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia leikkiä sävyillä ja kokeilla
uutta. Olemme isomman lapseni kanssa todenneet, että siinä siinä
hetkessä on jotain taianomaista, kun lanka upotetaan väriliuokseen
ja sen säikeet alkavat muuttua kuin elävä taideteos.
Parasta lankojen
värjäämisessä on kuitenkin se yllätyksellisyys, joka tulee joka
kerta, kun nostat uuden tai vanhan reseptin tuotoksen väripardasta.
Lopputulos on aina ainutlaatuinen, ja se ilahduttaa sekä minua
värjärinä, että toivon mukaan myös sitä henkilöä, joka saa
langan tai käsityön lopullisessa muodossaan. Värjäys on kuin oma
pieni taidetyöpaja, jossa voi päästää mielikuvituksen
valloilleen ja luoda jotain aivan ihanaa, puhdasta onnellisuutta.
Kankurino on kuin kolmas
lapseni, joka haluaa leikkiä ja lämmittää ja tuoda valikoimaan
tuttuja ja turvallisia juttuja sekä jotain erikoisempaa. Lämpimät
kiitokset tarinani lukemisesta!
~ Maj
P.S. Pisin neuletauko tuon
Suomi 100 neulevimman jälkeen on muuten ollut 2021, kun odotin
toista lasta, ja tenniskyynärpää pakotti lepuuttamaan kättä
kuukauden pari.
